Yrityksen tarina

“Olen ollut ammattini puolesta tekemisissä äänenkäytön ja hengittämisen kanssa jo yli 20 vuotta, alkaen ajoista, jolloin aloitin laulunopettajaopintoni. En opiskeluaikoina vielä tiennyt, millaisen matkan tulisin taittamaan ja mitä kaikkea sen myötä saamani kokemukset opettaisivat minulle.

hengitysvalmentaja Milja Markkanen

Mistä kaikki alkoi

Saatuani opinnot loppuun, jonkin aikaa laulunopettajan töitä tehtyäni aloin kärsiä selittämättömistä oireista. Ensin oireili keho, lopulta mielikin ja yritin lähteä purkamaan tilannetta. En kuitenkaan tuolloin vielä ymmärtänyt täysin ongelmieni ja kehoni viestien merkitystä, joten matka oli paikoin hyvin karikkoinen ja tuntui hetkittäin toivottomalta.

Ammattitaitoni karttuessa painiskelin samanaikaisesti moninaisten kehon ja mielen ongelmien kanssa ja hetkittäin jopa vihasin kehoani ja mieltäni. Niissä oli selvästi jonkinlaisia näkymättömiä esteitä, joiden yli en tuntunut aluksi pääsevän. Tunsin vain, kuinka kehoni “esti” hengitystäni.

Pakotin huonosta olosta huolimatta itseäni päivästä toiseen aina vain uusiin haasteisiin. Kehoni yritti kertoa, että olin menossa aivan väärään suuntaan, mutta minä en halunnut kuunnella sen viestejä. Viimein kehoni alkoi oirehtimaan hyvin voimakkaasti. En ymmärtänyt kuitenkaan, mistä on kyse tai miten voisin tehdä asioita toisin. Kehoni oireet olivat moninaisia: väsyin pienistäkin askareista; oli kipuja eri kohdissa, jotka “seilasivat” kehossa. Aivosumu vaivas ja liikkuminen tuli hankalaksi, sillä hengästyin hetkessä. Palautuminen pienenkin aktiviteetin jälkeen kesti ja kesti. Silloin ymmärsin, että jonkin oli muututtava.

Oivalluksen kautta oikealle polulle

Lähdin hakemaan apua, ja onnekseni löysin viisaan fysioterapeutin. Hän avasi silmäni ja auttoi näkemään kehoni epätasapainotilan. Tunnustin itselleni vähitellen kehoni yrittäneen kertoa minulle, että suuntaa olisi muutettava.

Lopullisen ”valaistumisen” hengittämisen tärkeydestä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta sain opettajille suunnatulla anatomian ja fysiologian kurssilla, jossa sivuttiin myös ääntöelimistön huoltoa mm. hieromalla. Jäin pohtimaan ääntä, sen syntyä ja hengittämistä ja seuraukset olivat järisyttävät!

Idean tai oivalluksen syntymistä kuvataan joskus ”lampun syttymisenä päässä”, mutta tätä kokemusta kuvaamaan ei riitä useampikaan lamppu. Päässäni syntyi oikea ilotulitus, kun ymmärsin kehon epätasapainotiloista juurensa juontavien moninaisten oireiden olevan laajempikin ongelma. Valtava määrä ihmisiä painiskeli omieni kaltaisten hyvinvoinnin haasteiden kanssa tiedostamatta, että omaan oloon voisi itse vaikuttaa tekemällä jo pieniäkin muutoksia.

Näitä omakohtaisesti saamiani oivalluksia ja havaintoja pystyin peilaamaan opetustyössä saamiini kokemuksiin. Lähdin havainnoimaan ja muuttamaan omaa hengitystäni ja huomasin nopeasti muutoksia voinnissani. Hengityksen kautta kehossa tapahtuu hyvin monia asioita – niin hyvässä kuin pahassa.

Kurssilla kukkaan puhjenneen inspiraationi siivittämänä aloin kehittää Villit Väreet -yritystoimintaani yhä enemmän kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaan suuntaan. Tavoitteeni on saada ihmiset ymmärtämään, että meidän kaikkien on mahdollista lähteä oivaltamaan kehon toimintaa ja ymmärtää, mitkä kaikki asiat hengitykseen vaikuttavat. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että kaikki mitä kehossa tapahtuu, on luonnollista. Myös ne kaikki epätasapainotilat, joita kehossa on, ovat merkkejä siitä, että keho toimii juuri, kuten sen on tarkoituskin. Kehon kuuluukin reagoida niin psyykkisiin kuin fyysisiin tilanteisiin. Eri asia on sitten se, kuinka valmiita olemme muutokseen!

OPINTOJA

    • Psyykkinen valmentaja. Trainer4you. 2022
    • Luonnontuotealan opinnot/ luonontuoteneuvoja. YSAO. 2022
    • Oxygen Advantage Instructor (Hengitysvalmentaja) -sertifikaatti 2022
    • Hoitava Hengitys HB ® sertifikaatti, ohjaajakoulutus. Hoitoraide. 2020
    • Musiikkipedagogi (AMK) Savonia-amk musiikin koulutusohjelma 2005
    • Talviuinnin ohjaaja. Suomen latu. 
    • NLP-opintoja
    • Draamakasvatuksen ja musiikkiterapian opintoja 

    Paljon erilaisia lyhytkursseja, verkkokursseja ja opintoja eri aloilta, mm. mielenterveyden tukeminen, psyykkiset voimavarat, liiketalous, kulttuurituotanto, uniapnea, pilates, Alexander-tekniikka, erityispedagogiikka…

     

    Meneillään

      Musiikkipedagogi (ylempi AMK), Metropolia (valmistuminen 2023). Kehittämistyön aiheena laulunopettaja urheilijoiden hengitysvalmentajana

      TYÖTEHTÄVIÄ

      • Kuopion konservatorio, Suonenjoen toimipiste Laulun sivutoimisena tuntiopettajana 2022-
      • Sisä-Savon kansalaisopisto 2007-2009 laulun ja musiikin sivutoimisena tuntiopettajana ja 2010- päätoimisena opettajana.
      • Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio 2006-2010 laulun tuntiopettajana. 2007 lähtien päätoiminen.
      • Kuopion kansalaisopisto, Kuopion ja Karttulan yksiköt 2005-2007 laulunopettajana.
      • Savonia -amk, Iisalmen (sosiaali- ja terveysala) yksikkö 2003-2006 musiikin tuntiopettajana.
      • Projektipäällikkönä, -tuottajana ja -taiteilijana, hankesuunnitelman laatijana/hakijana. Kulttuuri kylässä -hanke 10/2015-01/2018. Mansikka ry:n (Pohjois-Savon ELY-keskuksen) rahoittama (kokonaisbudjetti 250 000€, Sisä-savon sävelet)
      • Hankekoordinaattorina ja taiteilijana. Luovaa Voimaa Luonnosta -hanke 2014-2015. Rahoittajana OKM (kokonaisbudjetti 93 300€, Sisä-Savonkansalaisopisto)

      Lisäksi paljon erilaisia projekteja ja työtehtäviä

       

      Nykyhetki

      Toimin ajatusten herättelijänä ja kanssakulkijana asiakkaitteni rinnalla niin hengitysvalmennuksen kuin yritykseni muidenkin palveluiden osalta. Yritykseni  juuret ovat osin lähtöisin tuosta silmäni avanneella kurssilla kokemastani ymmärryksen ilotulituksesta, siitä tunteesta, jonka saavutin huomatessani, kuinka paljon omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa tarttumalla oman elämänsä ohjaksiin. Kehon ja mielen kaipaamia muutoksia voisi kuka tahansa tehdä ja huomata niiden tuomat, mullistavat vaikutukset. Valmennustoiminnassa korostuu asiakkaan rooli oman elämänsä aktiivisena vaikuttajana passiivisen sivustaseuraajan sijaan.

      Olen tarjonnut jo lukuisille asiakkailleni syvempää ymmärrystä oikeanlaisen hengittämisen vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja tulokset ovat olleet asiakkaideni elämänlaadun kannalta merkittäviä. Yritykseni kantava voima on valtava, syvältä kumpuava auttamisen halu ja intohimo äänen, hengittämisen, kehon ja mielen yhteyteen. Työssäni tärkeitä elementtejä ovat luonto, kehon ja mielen yhteys sekä hyvinvointiin vaikuttavien syy-seuraussuhteiden löytäminen. Pyrkimykseni on herättää asiakkaassani syvempää ymmärrystä ja tehdä lopulta itsestäni valmentajana tarpeeton asiakkaani löytäessä avullani keinot pysyvään muutokseen.

      Olen kiitollinen omista vaikeistakin kokemuksistani. Prosessi, jonka olen itse joutunut käymään läpi, on pelastanut loppuelämäni. Koskaan emme tule valmiiksi ja aina on uutta opittavaa – ja vaikka vastaan tulisi mitä, aina löytyy uudenlaiset keinot tehdä asioita.

      Muutosta omassa itsessä, esimerkiksi mielessä tai hengityksessä, ei voi nopeuttaa. Jokainen ihminen on yksilö ja myös kulkee matkansa omaa tahtiaan. Meillä on tietyt reitit ja kompastuskivet, joita kohtaamalla ja kulkemalla huomaamme kohta olevamme jossain muualla. Tilanteet vaihtuvat. Usko ja luota siihen kehosi viisauteen, jota se haluaa sinulle kertoa. Uskalla tehdä asioita toisin ja epäonnistua. Vain siten voit vapauttaa myös hengityksesi kehosi kahleista.

      Minäkin muutun, ja haluan muuttua, viimeiseen hengenvetoon asti ja tätä sama ajatusta tuon myös valmennustyöhöni.”